 PERHEESTÄ ◦ Ensimmäisenä tämän maailman jättänyt isä Kim Duck Hwan, Goryeon silloisen kuninkaan virkamies, jonka vastuulla oli ulkopoliittisten asioiden hoitaminen. Oli hyvin arvostettu työssään, eikä monen muun virkamiehen tavoin langennut rahan pauloihin, vaikka tienasikin kiitettävästi. Johdonmukainen, tiukka mies, joka vaati paljon jälkikasvultaan - erityisesti ainoalta pojaltaan. Opetti selvästi, missä miehen ja naisen paikka yhteiskunnassa oli siihen aikaan; nainen oli kotona kodin koristeena ja miehensä rinnalla edustustehtävissä, kun taas mies tienasi ja toimi perheen päänä. Tästä hän ei suostunut tinkimään ja näin ollen tyttären yritykset kietoa isä sormensa ympärille epäonnistuivat useaan otteeseen, vaikka tämä olikin hurmaava kukkanen. Arvosti ja uhrasi enemmän aikaa poikansa kasvatukseen, koska pojat olivat siihen aikaan haluttuja, sekä näiden uskottiin tuovan perheelleen enemmän onnea ja vaurautta. ◦ Rakas, edesmennyt äiti Nam Hyun Ae. Rikkaan perheen vesana nai rikkaan aviomiehen vanhempien sopimuksesta. Kasvatettiin hienoksi, mutta kieroksi leidiksi, jolle ei kyennyt kukaan sanomaan ei. Ajoi häpeilemättömästi lastensa etua tilanteessa kuin tilanteessa, eikä ollut tyytyväinen, ennen kuin keksi syyn, jolla oma jälkikasvu osoittautui paremmaksi kuin muiden. Erityisesti ylpeili pojallaan, joka oli kovaa huutoa naisten keskuudessa - niin rikkaiden kuin köyhien. Ei kuitenkaan suostunut naittamaan tätä monista kosinnoista huolimatta, sillä koki tämän olevan liian hyvä kyseisten talouksien tyttärille. Omalle tyttärelleen puolestaan hankki kihlatun tämän ollessa vain 15 kesäinen. Pitihän tälle turvata katto pään päälle. ◦ Elämääkin tärkeämpi pikkusisko Kim Eun Bi, menehtyi ollessaan 16 -vuotias. Oli siirappisen romantiikan suuri fani ja unelmoi löytävänsä unelmiensa prinssin itselleen. Luki salaa veljensä oppikirjoja, sillä isä ei halunnut tästä liian älykästä naista - naisten ei kuulunut osata lukea tai tuntea maan politiikkaa. Ilopilleri, rakasti osoittaa älykkyyttään miesseurassa. Ei hyppinyt onnesta kun kuuli olevansa kihlautunut mieheen, jota ei ollut koskaan edes tavannut. Oli lapsesta asti vannonut avioituvansa veljensä kanssa, vaikka tiesi sen olevan lakien vastaista - uhoaminen kunniaan. NYKYISESTÄ PERHEESTÄ ◦ Kissa-hiiri -leikin kissan roolin saanut luoja Wang Fei Yen. Hoonille esittäytynyt nimellä Choi Ok Rim, mitä tämä käytti viettäessään aikaansa Goryeossa. ◦ Ensimmäinen jälkeläinen Mori Shinshi, jonka Hoon pelasti keskeltä verilöylyä. Tärkeä osa Hoonin elämää - onhan tämä kuin lapsi hänelle. Elämän oikuista kärsinyt, jolle toivotaan pelkkää hyvää. Tämän valintaa ruokailla eläinten verellä kunnioitetaan, vaikkakaan sitä ei ymmärretä; Hoonin logiikalla ihmiset ovat samalla tavalla saaliita kuin eläimetkin. ◦ Omia siipiään kokeileva kuopus Bae 'Minnie' Min Hee.    ULKOISESTI Ulkonäöllisesti Hoon on tullut enemmän kaunispiirteiseen äitiinsä, kuin pyöreähköön isäänsä. Häntä ei kuitenkaan voi naiseksi - erityisesti aasialaiseksi - luokitella epätyypillisen järeän luuston, voimakaspiirteisten kasvojen ja 185 senttisen vartensa vuoksi. Hoon omaa jäntevän, jossain määrin lihaksikkaan, mutta samalla sirohkon vartalon, jossa on häviävän pieni rasvaprosentti. Tästä kiitos monipuoliselle urheilemiselle, jota hän on harrastanut jo taaperosta asti. Lisäksi lapsena ahkerasti pelattujen pallopelien ansiosta hänelle on siunaantunut erityisen vahvat koivet, joista löytyy voimaa kuin pienestä kylästä - kannattaa siis varoa hänen kipeää tekeviä potkujaan. Vampyyri on ylipäätään niin sanotusti elämänsä kunnossa, kiitos säännöllisen ihmisverellä ruokailemisen, joten hän ei todellakaan ole mikään helppo vastustaja - tähän lisättynä vielä aktiivinen, monia vuosia kestänyt aikidon harrastaminen, ja soppa on valmis. Kalpea hipiä ja korpinmustat hiukset, joissa on ripaus luonnonkiharaa, ovat aina olleet osa Hoonia - tästä ei ole syyttäminen vampirismia. Hänen ulkoinen olemuksensa ei ole kokenut minkäänlaisia muutoksia tartunnan tapahduttua. Vampyyrin kasvot ovat pitkänomaiset, joiden muotoa korostaa pitkä nenä, sekä kokonaisuuteen sopiva suu, jota ympäröivät täyteläiset huulet. Silmien muoto on aasialaisille tyypillisellä tavalla vinohko ja väri tummanruskea, melkein musta. Hoonin perusilme on jäätävähkö, jota vahvistaa terävä, älykäs katse, mikä karkottaa usein turhat riidanhaastajat tiehensä. Kuitenkin, kun hymy sitten sattuu kumpuamaan kasvoille, katoavat ne pienetkin jäätävyyden rippeet; huulet paljastavat valkoisen, pehmeäpiirtoisen hammasrivistön ja silmät melkein 'katoavat' poskipäiden taa. Hän ei koskaan hymyile leveästi tai naura suu ammollaan, joten kasvojen ilmeet saattavat joidenkin mielestä vaikuttaa minimaalisilta. Hiukset ovat Hoonilla malliltaan edestä pidemmät ja takaa lyhyemmät. Tällä hetkellä hän on mieltynyt hieman pidempään malliin; normaalisti otsan ja kulmat peittävä otsatukka onkin vaihtunut jakaukseen, joka pitää ylikasvaneet etuhiukset pois silmien edestä. Vaatekerrasto on miehellä hyvin nykyaikainen: Hän pukeutuu juuri niin kuin nykyajan 25 -vuotiaat. Pieniä vaikutteita aasialaisesta muodista on kuitenkin havaittavissa, onhan hän alunperin sieltä kotoisin. Vaatekaapista löytyy mm. enemmän tai vähemmän rikottuja farkkuja, erilaisia kaulus- ja t-paitoja, sekä tennareita. Unohtamatta virallisempiin tilaisuuksiin tarkoitettuja riepuja. Hoon ei kaihda käyttää koruja, kuten esimerkiksi sormuksia, mutta ne ovat aina poikkeuksetta tehty valkokullasta, jossa ei ole käytetty hopeaa valmistusaineena. Vakiovarustuksena hänellä on moneen otteeseen uudistetut rannekorut, joista toinen on edesmenneen pikkusiskon antama ja toinen äidin lahjoittama, ja ne nähdään aina samassa ranteessa, yhdessä. Lisäksi hän on lävistänyt vasemmanpuoleista korvaansa kahden reiän verran, joissa on poikkeuksetta aina korut.  MENNEISYYDESTÄ Viileänä lokakuisena aamuna syntyi kauan odotettu poikalapsi eräälle korkea-arvoiselle pariskunnalle. Tämän suoranaisen ihmeen syntymää olivat todistamassa kaikki talon naispuoliset palvelijat, sekä asiansa osaava lääkäri - unohtamatta tietenkään äidin puoleista sukua, jota olivat edustamassa isoäiti ja kaksi tätiä. Itse talouden rouva, juuri äidiksi tullut Hyun Ae, oli lapsen syntymästä enemmän kuin iloinen; tämä itki ilon kyyneleitä. Raskaus ei ollut ollut siitä helpoimmasta päästä ja pariin otteeseen oli käyty hyvinkin lähellä keskenmenoa. Viimeisimmän keskenmeno-säikähdyksen tapahduttua perheen oma lääkäri oli todettu hyödyttömäksi, joten Hyun Ae päätti kääntyä paikallisen shamaanin puoleen. Shamaanin paikkeille hakeutuminen oli ollut hyvä idea ja tämä oli jopa ennustanut poikalapsen syntyväksi. Ja tämä ennustettu lapsonen sai nimekseen Kim Chul Hoon. Chul Hoon, äidilleen Hoon, osoittautui alusta alkaen helpoksi, tasapainoiseksi lapseksi, jonka hoito oli niin vaivatonta kuin vain vauvanhoito suinkin voi olla; hän nukkui yöt ja valvoi päivät, harvoin itki ja oli hyvinkin maltillinen tapaus - hän ei repinyt pelihousujaan, jos ei heti saanut ruokaa suuhunsa. Äiti rakastikin kuollakseen helppoa lastaan - ihan jo pelkästään sen vuoksi, että tämä oli poika. Hoon varttui turvatussa ja rakastavassa ympäristössä, jossa oli alusta alkaen tehty selväksi, että häneltä odotettiin paljon. Jotkut lapset saattoivat kokea sen piinalliseksi, ahdistavaksi, mutta Hoon piti haasteista ja älykkäänä yksilönä onnistui pysyttelemään vanhempiensa odotuksissa - toisinaan myös ylittämään ne. Statuksensa vuoksi hän myös herätti paljon huomioita muissa perheissä; jotkut äidin ystävättäret olivat halukkaita solmimaan kihlauksen tyttärensä ja tämän pojankoltiaisen välille. Ensimmäinen virallinen avioliittoehdotus tuli pojan ollessa vain viiden vuoden ikäinen. Äiti ei kuitenkaan lämmennyt kosinnoille, sillä piti poikaansa aivan liian hyvänä yhdellekään naiselle - hän ei naittaisi tätä edes itse prinsessalle. Hoonin ollessa yhdeksän kesäinen, syntyi perheeseen vielä toinen lapsi - tällä kertaa tytär. Arvatenkin isä oli pettynyt saadessaan tyttären, eikä toista poikaa, mutta äiti puolestaan oli salaa hyvillään asiasta; aviomies tulisi uhraamaan enemmän aikaa esikoiseensa toisen lapsen osoittauduttua tytöksi. Toisin sanoen isä omistautuisi vain ja ainoastaan pojalleen, ja jättäisi tyttären äidin kasvatettavaksi. Ja niin kävikin. Lapsuusvuodet vaihtuivat niihin kuuluisiin teinivuosiin, jotka sisälsivät kapinointia, vanhempien opettamien periaatteiden romuttamista ja ylipäätään kaiken kyseenalaistamista. Mutta toisin kuin muut, Hoon ohitti näennäisesti koko teini-iän ja hyppäsi suoraan lapsesta aikuiseksi. Hän ei vain kokenut tarvetta tehdä niin kuin muut; hän oli rauhallinen, tasapainoinen persoona, joka ei mielellään haastanut riitaa kenenkään kanssa. Suoranainen pyhimys suorastaan, sukulaisten sanoja lainaten. Hoon vain piti liikaa tasapaksusta elämästään, eikä kaivannut siihen minkäänlaisia draamoja. Kahdenkymmenenneljän ikävuoden paikkeilla rauhallinen, seesteinen elämä lähti hitaasti, mutta varmasti tekemään u-käännöstä. Alkusoittoa tälle tragedialle oli kaunis, miesten keskuudessa suosittu neito, Choi Ok Rim, joka ilmaisi kiinnostuksensa Hoonia kohtaan. Nainen ei kuitenkaan vedonnut viimeisenä mainittuun, joten tämä torjuttiin. Ok Rim oli kuitenkin sisukas nainen, joka yritti monen monta kertaa kääntää Hoonin pään; kukaan ei sanonut hänelle ei. Edes kymmenet torjunnat eivät saaneet naista lopettamaan miehen ahdistelua rakkaudentunnustuksillaan, jotka saivat Hoonin ahdistumaan. Hän alkoi karttaa paikkoja, joissa saattoi törmätä Ok Rimiin ja ennen kaikkea vältteli iltasella liikkumista - ilta tuntui olevan sitä aikaa vuorokaudesta, kun Ok Rimilla oli aikaa ahdistella häntä. Siltikään hän ei päässyt eroon naisesta, jonka ahdistelusta tuli vähitellen arkinen asia. Seuraavana vuonna, joka jäi hänen ihmisvuosistaan viimeiseksi, hyökkäsivät mongolit Goryeoon. Tuhansia, viattomia kansalaisia sai sinä aikana surmansa, vaikka mongoleiden kohteena olivat kuningasta lähellä olevat virkamiehet ja näiden perheet. Arvatenkin Hoonin perhe joutui näiden tulilinjalle. Kaikki tuntui silloin niin epätodelliselta ja vasta, kun mongolit löysivät heidän turvapaikkansa, hän ymmärsi tilanteen kauheuden. Ensimmäisenä kaatuivat perhettä suojelleet henkivartijat, sen jälkeen vanhemmat, ja lopulta mongolit saivat hänet ja Eun Kyungin kiinni pakomatkaltaan. Muista poiketen, heidän kuolemansa ei suinkaan ollut siitä nopeimmasta päästä: Heidät jätettiin vuotamaan kuiviin keskelle metsikköä. Ja kun kaikki toivo selviytymisestä oli hylätty, ilmestyi Ok Rim heidän luokseen. Tässä kohtaa Hoonin muistikuvat alkavat katkeilemaan ja hyppelehtimään kuin rikkinäinen filmi, joiden jättämät mustat aukot hän on yrittänyt parhaansa mukaan täyttää. Hän muistaa ainakin sen, kuinka Ok Rim kertoi jostain toisesta mahdollisuudesta, jonka vain toinen heistä tulisi saamaan. Siinä vaiheessa Hoon muistaa rukoilleensa naista pelastamaan siskonsa ja olemaan kuuntelematta tämän sanoja, vaikkei hän enää kunnolla tiedostanut, mitä sisko edes puhui naiselle. Ainut asia, mitä hän sen jälkeen muistaa ennen tajuntansa menetystä, on Eun Kyungin kasvoilla koreillut kaunis, lämmittävä hymy. Seuraavaksi hän muistaa heränneensä ladosta kovan nälän saattelemana Ok Rim viereltään. Heti ensimmäisenä tämä tarjosi hänelle vielä toistaiseksi elossa olevaa sotilasta, jonka kimppuun hän kävi välittömästi. Ja toisen. Ja vielä kolmannenkin. Vasta jälkeenpäin hän ymmärsi lamaantua ja alkoi voida pahoin. Se, mitä hän oli juuri äsken tehnyt, ei ollut normaalia, ei sinnepäinkään! Siinä vaiheessa Ok Rim puuttui peliin ja valaisi asiaa hänelle, oikein pitkän kaavan mukaan. Tämän tarinan edetessä Hoon alkoi vakuuttua yhä enemmän siitä, että nainen oli päästään vialla ja vielä kaiken lisäksi umpihumalassa. Kaikki, mitä tämä kertoi, ei kuulostanut järkevältä. Koko tilanne ei käynyt hänen järkeensä! Kaiken uskominen otti kokonaiset pari päivää hänen uudesta elämästään. Hän tunsi vasta silloin kykenevänsä prosessoimaan kuulemansa, tapahtuneet asiat.. Aivan kaiken. Ja silloin hän myös ymmärsi menettäneensä perheensä. Useista hiillostusyrityksistä huolimatta Ok Rim ei koskaan suostunut kertomaan hänelle, miksei tämä ollut pelastanut hänen siskoaan. Ei, vaikka hän kuinka vaati tältä vastauksia. Hän oli saanut uuden elämän, kyllä, mutta kohtuuttomalla hinnalla. Hänellä ei ollut enää ketään, hän oli yksin. Niin itsestäänselvyytenä hän oli pitänyt perhettään, ettei ollut osannut kuvitellakaan joutuvansa päästämään irti näistä, hyvästelemättä. Hänen koko maailmansa romahti. Otti useita kuukausia, ennen kuin hän alkoi olemaan sama, tasapainoinen itsensä, joka ei enää käyttäytynyt itsetuhoisesti - hän oli ajatunut kokeilemaan kaikkea mahdollista, mutta joka kerta luoja, Ok Rim, oli onnistunut estämään häntä. Katkeruus luojaa kohtaan oli kuitenkin jäänyt pysyvästi. Tai niin hänestä ainakin sillä hetkellä tuntui, vaikka tiesi varsin hyvin, ettei pystyisi vihaamaan tätä maailman tappiin asti. Hän ei kuitenkaan enää sietänyt tätä lähellään, vaikka tunsi vahvan siteen heidän välillään, joka oli ja pysyi, siitä hän ei pääsisi eroon. Oloaan lievittääkseen Hoon lähti omille teilleen vain kahden vuoden yhteiselon jälkeen, eikä enää palannut luojansa luokse. Lokakuun lopulla, vuonna 1867, Hoon oli ruokailemassa yhdessä monista Japanin taistelutantereista. Kuolemaa tekevät sotilaat olivat helppoa saalista, joten tietenkin tilaisuus täytyi hyödyntää. Yksi sotilaista oli kuitenkin ylitse muiden; hän ei tiedä vieläkään, mikä kyseisessä miehessä onnistui kiinnittämään hänen huomionsa. Jokin vain tuntui ikään kuin kutsuvan häntä. Hän yritti pari kertaa lähteä poiskin, sillä ei halunnut itselleen jälkeläistä, mutta arvatenkaan ei kyennyt tekemään niin. Lopulta, kun aika alkoi käydä vähiin, hän teki päätöksensä; oma valtimo vetäistiin auki miekan terällä ja veri valutettiin miehen kurkusta alas. Sen jälkeen toinen kiikutettiin turvallisen matkan päässä sijaitsevaan hylättyyn taloon, jonne jäätiin odottamaan tämän heräämistä. Jälkeläisen herättyä Hoon selitti tilanteen tälle samalla, kun tarjosi mukanaan raahaamia sotilaita ruoaksi. Hän teki tismalleen samalla tavalla kuin hänen oma luojansa oli tehnyt. Shinshillä oli kuitenkin alusta alkaen ollut kova kiire päästä kotiinsa, eivätkä Hoonin varoitukset tuntuneet menevän tälle perille, joten hänen ei auttanut muu kuin kunnioittaa tämän päätöstä ja seurata perässä. Hän ei mielellään ängennyt Shinin ja tämän vaimon kotiin, muttei kuitenkaan voinut jättää jälkeläistään valvomatta - toinen oli vielä niin tuore vampyyri, että mitä vain olisi voinut sattua. Tragedia ei kuitenkaan ollut kaukana onnellisesta avioliitosta ja sen koittaessa Shin menetti vaimonsa, sekä lapsensa. Hoon koki lähestulkoon yhtä riipivää tuskaa katsoessaan toisen surua, kuin silloin kauan sitten tajuttuaan menettäneensä koko perheensä - hän jos kuka tiesi, miltä se tuntui. Hän pysytteli visusti Shinin tukena, piti tämän poissa ongelmista ja huolehti tämän ruokailemisesta. Siinä ohella hän alkoi opettaa tälle aikidoa, jota oli alkanut harjoittamaan vuosisata sitten. 1950-luvulla he lähtivät kulkemaan eri teitä; Shin tarvitsi enemmän itsenäisyyttä ja Hoon oli valmis päästämään tämän omilleen. Hän oli jälleen kerran itsekseen, kierrellen maailmaa nomadina, aivan kuin ennen vanhaan - vaikkakin yhtä jälkeläistä rikkaampana. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin hän päätyi kiertämään Koreaa - kuudennen kerran. Poikkeuksellisesti reissu ei mennyt sen perinteisen kaavan mukaan; yleensä yhdessä maassa viihdyttiin korkeintaan vuoden verran, mutta tällä kertaa se venyi viiteen vuoteen. Hoon oli päättänyt kokeilla paikoilleen asettumista, vaikka tiesi sen olevan lähestulkoon mahdotonta. Ja sellaiseksi se osoittautuikin; hän pysytteli Etelä-Korean rajojen sisäpuolella, mutta vaihtoi usein asuinpaikkaansa. Yhtenä iltana Hoon oli lähtenyt perinteiselle iltakävelylleen, jonka aikana kiersi Busanin ympäri - hänen oli pakko päästä liikkumaan ihmistenilmoilla vähintään kerran päivässä, muuten hän olisi tullut hulluksi. Ilta oli hyvin seesteinen, eikä ihmisiä näkynyt mailla eikä halmeilla. Eräässä kävelyreittinsä varrelle sattuneessa metsässä oli kuitenkin jotain hyvin poikkeuksellista; toinen vampyyri oli valinnut sen uhrinsa kuolinpaikaksi. Hoonilla ei ollut minkäänlaisia aikeita häiritä tämän ruokailua, mutta ilmeisesti vieras vampyyri oli tulkinnut asian eri tavalla: Tämä lähti karkuun hyläten vielä toistaiseksi elossa olevan veripankkinsa. Mielenkiinnosta, sekä osittain myös säälistä, Hoon päätti suunnata uhrin luokse päästämään tämän tuonpuoleiseen - hän ei pitänyt siitä, etteivät jotkut vampyyrit osanneet viedä asioita loppuun asti. Päätöstä uhrin tappamisesta horjutti kuitenkin se samainen tunne, jonka hän oli kokenut pari vuosisataa takaperin jälkeläisensä Shinin kohdalla. Hän oli sillä hetkellä suuria ristiriitoja täynnä; hän ei halunnut uutta jälkeläistä itselleen, muttei kyennyt päättämäänkään tämän kyseisen pojan elämää. Lopulta, kohtaloa ja karmaa kirottuaan, hän antoi tälle toisen mahdollisuuden. Alku uuden jälkeläisen, Jin Taen, kanssa oli kaikkea muuta kuin helppo; tämä pelkäsi Hoonia, oli katkera, eikä suostunut ruokailemaan ihmisverellä. Eläinten veri ei myöskään kelvannut - se osoittautui suuremmaksi ongelmaksi kuin ihmisveri. He kävivätkin siinä pisteessä, jossa Hoon joutui väkisin juottamaan tälle verta, jottei tämä kuolisi. Silloin hän myös vannoi, ettei enää koskaan loisi itselleen kolmatta jälkeläistä, aivan sama vaikka tämä olisi yhtä ongelmaton kuin Shin. Uusin kakara aiheutti jo aivan tarpeeksi harmaita hiuksia tottelemattomuudellaan. Ensimmäiset vuodet Jinin kanssa olivat hyvin kivikkoiset, eikä loppua tuntunut näkyvän. Hoon kuitenkin huolehti jälkeläisestään samalla tavalla kuin ensimmäisestäänkin, vaikka välillä se tuntui olevan mahdotonta. Vasta vuosien kuluttua heidän välinsä alkoivat muuttua positiivisempaan suuntaan, Jinin ilmeisesti tehtyä asennemuutos Hoonia kohtaan. Hitaasti, mutta varmasti heidän välinsä lämpenivät aina siihen pisteeseen, kunnes heistä tuli erottamattomia - niin erottamattomia, että Jin kokee eroahdistusta Hoonista, jos hän jättää tämän pidemmäksi aikaa yksin. Nykyään kaksikko on asettunut aloilleen Peakmontiin, vaikka se sotiikin Hoonin nomadin luonnetta vastaan. Jinin jaksamisen suhteen alkoi kuitenkin tulla ongelmia, tämä ei jaksanut samanlaista matkustustahtia kuin Hoon, eikä jatkuva maisemanvaihdos tehnyt tälle hyvää. Niinpä Hoon hankki heille vakituisen asuinpaikan, vaikkei hän itse vietä siellä paljoa aikaansa - nomadina hän lähtee milloin mihinkin ja tulee takaisin silloin kun tulee.   LUONTEESTA Sanat vakaa, miellyttävä ja huolehtivainen kuvaavat Hoonia paremmin kuin yhdetkään muut. Hän on hyvin vakaa henkilö, jonka mielialat eivät toimi vuoristoradan tavoin; viha ei voi yhtäkkiä muuttua iloksi, eikä katkeruus ihailuksi. Tunteiden ilmaisu on muutenkin niin sanotusti heikolla pohjalla, sillä hän ei ole kovinkaan ilmeikäs persoona, joten häviävän pieni prosentti olennoista kykenee edes päättelemään hänen mielenliikkeitään. Lisäksi hän harvoin avautuu ajatuksistaan muille, joten ei ole mitenkään harvinaista, että jotkut pitävät häntä tyyppinä, joka ei omista minkäänlaista mielipidettä asioihin - vaikka todellisuus on aivan toinen. Vakauteen kuuluu myös se, että jotain päätettäessä siitä ei lipsuta, ei sitten missään tilanteessa. Sen päätöksen kanssa mennään vaikka läpi kallioiden, jos tarvetta. Tietynlaista älykkyyttä ja harkitsevaisuutta on myös siunaantunut vampyyrille, jolle ei ole ominaista tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, saati toimia hetken mielijohteiden mukaan. Ehei, hän pikemminkin harkitsee asioita tarkkaan ennen kuin tekee siirtonsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän kykenisi nopeaan päätöksentekoon - ei ole hänen tyylistään jäädä miettimään yhtä asiaa 15 sekuntia pidemmäksi aikaa. Tasapainoisen, vakaan luonteen kylkiäisenä on tullut iso palanen pitkäpinnaisuutta; hän suuttuu harvoin, jos koskaan, ja nekin kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. On siis aivan sama, vaikka joku vittuilisi hänelle päin näköä ja laukoisi kovimman luokan herjauksia, hän vain suodattaa ne ja poistuu vähin äänin paikalta uhraamatta pienintäkään ajatusta häiritsijäänsä, jota tuskin tulisi enää koskaan tapaamaan. Hänen kanssaan on vaikea aloittaa nyrkkitappelua, sillä siihen harvoin annetaan aihetta. Poikkeuksena tässä ovat hänen rakkaat jälkeläisensä, joiden ollessa uhattuna hän menettää totaalisesti harkintakykynsä, eikä aikaile käydä uhaksi koetun olennon kimppuun. Hän suoraan sanotusti näkee punaista, jos joku uskaltaa kajota hänen jälkikasvuunsa. Erityisesti uusia tuttavuuksia kohtaan Hoon on miellyttävä mies, joka ei unohda hyviä käytöstapoja. Hän ottaa kaikki huomioon, eikä väheksy ketään. Hänellä on aina puhuessaan minimaalinen, mutta ystävällinen hymy huulillaan, joka antaa hänestä helposti lähestyttävän kuvan - mutta auta armias, kun hän on kasvot peruslukemilla, silloin häntä harvoin uskalletaan lähestyä. Smalltalk ja ylipäätään universaaleista asioista puhuminen ovat vaivattomin tapa saada keskustelua aikaan hänen kanssaan. Hoonilla on tapana pysytellä hyvinkin tavallisissa puheenaiheissa ja hän välttää erityisesti itsestään puhumista, minkä usein ohittaa siirtäen puheenaiheen toiseen osapuoleen. Liian pitkät ja tiiviit keskustelut eivät kuitenkaan ole hänen juttunsa, ja usein useamman osapuolen kattavassa keskustelussa hän vetäytyy syrjemmälle seuraamaan keskustelun kehittymistä ja saattaa aina jossain välissä sanoa jotain. Tavanomaisten keskustelutilanteiden osaamisesta huolimatta hän on kuitenkin enemmän kuuntelija- kuin puhujatyyppiä - hän on sen verran lyhytsanainen, ettei hänen ulosantinsa ole mitään päätähuimaavaa. Luojana Hoon on erityisen huolehtivainen, isällinen tapaus, joka pitää huolen siitä, että jälkeläisellä on kaikki hyvin. Hänessä on aina ollut epäitsekkyyden vikaa, mikä tulee kaikista parhaiten ilmi juuri jälkikasvun kohdalla, joiden tarpeet pyritään täyttämään parhaan mukaan. Hänelle onkin täysin arkipäivää huolehtia ensin Jinin ravinnontarpeen täyttymisestä ja vasta sen jälkeen hoitaa oma ravinnonsaanti. Toisin sanoen hän laittaa muut edelleen. Hän jopa hankki vakituisen asuinpaikan Jinin tähden, vaikka on elänyt yli 700 vuotta nomadina ja siitä elämäntavasta luopuminen ei ole mahdollista. Jälkeläisilleen vampyyri on ylipäätään paljon avoimempi, lämpimämpi kuin kenellekään muulle. Hän on syvästi kiintynyt näihin ja osoittaa kömpelöhkösti kiintymystään, vaikkakin pyrkii pitämään tietynlaisen etäisyyden näihin. Hän on hyvin tarkka henkilökohtaisesta tilastaan, eikä pidä siitä, jos joku erehtyy rikkomaan sitä. Tässä suurena poikkeuksena Jin, jonka hellyydenkipeys on tullut niin arkipäiväiseksi asiaksi, ettei Hoon enää osaa pistää pahakseen, vaikka tämä olisi jatkuvasti kiehnäämässä kainalossa. Hoon ei kuitenkaan itse tee aloitetta, vaan aina jään rikkojana toimii Jin. Kaiken hempeyden ja kiintymyksen mukana ovat tulleet myös tietynlaiset säännöt, vaikka Jin saakin elää melko vapaasti. Hoon ei kuitenkaan ole mikään lepsu, saati typerä tapaus, ja jälkeläiset on aina pidetty tiukassa hihnassa - tosin Jin huomattavasti tiukemmassa kuin Shin. Hölmöilystä rankaistaan, aina. Monien vampyyrien tavoin hän nauttii ihmisverta ja rakastaa sitä saalistusrituaalin mukana tulevaa jännitystä. Tarpeeton, muiden kuin uhrien, vahingoittaminen ei kuitenkaan tule kyseeseen. Hän ei omaa samanlaisia moraaleja, kuin esimerkiksi jälkeläisenä Shin, joten ihmisten verellä lutraaminen on hänelle kaikista luonnollisinta; eläimet, ihmiset, nämä ovat kaikki saaliiksi tarkoitettuja. Hoon tiedostaa itsekin, että on saattanut vuosien varrella menettää ihmismäisyyttään, ja muistuttaakin itseään kauan sitten elätystä ihmiselämästä käyttämällä äidiltään ja siskoltaan saatuja rannekoruja. - äidinkielenä korea, hallitsee englannin, japanin, kantoninkiinan ja espanjan, puhuu kohtalaisesti ranskaa ja mandariinikiinaa - omaa hyvän lauluäänen, vaikkei niin harrastakaan laulamista... - ... mutta hyräilee sitäkin useammin itsekseen - taitava soittamaan pianoa, jota pimputtaa ainakin kerran kolmessa päivässä - pahana tapana huulten lipominen - tältä on löydettävissä syntymämerkki vasemman käden kyynärpään läheisyydestä - omaa kulmahampaita neljän kappaleen verran, joista edempänä olevat ovat niinsanotut päähampaat - omistaa korvakorun muotoon valetun talismaanin, jonka avulla kykenee liikkumaan päiväsaikaan... - ... minkä saadakseen joutui tekemään erittäin huonon diilin Mai Natanin kanssa - naapurit tuntevat tämän maantieteilijänä ja geologina, joka matkustelee paljon työnsä vuoksi  |